Luoteis-Englanti

Yhdeksän Finnairin golfkerholaista matkusti huhtikuun puolivälissä Luoteis-Englantiin tutustumaan links golfin saloihin. Manchesterin koneet täyttyivät yllättävästi, joten porukkaa saapui kolmella eri lennolla. Osa ryhmästä ehti pelata lentokentän läheisellä Ringway golfklubilla lämmittelykierroksen.
Kun kaikki olivat vihdoin maanantaiaamuna paikalla, vuokra-autojen nokat suunnattiin kohti Southportia. Tarkoitus oli pelata neljällä eri linksillä, kohokohtana Englannin ykköskentäksi rankattu Royal Birkdale.

Ensimmäisen päivän haaste oli Southport and Ainsdale, joka sijoittuu samalle dyynialueelle kuin Hillside ja Birkdale, rantaradan kulkiessa näiden välissä. Sää oli leppeä, ei juuri tuulta ja lämmintä reilu kymmenen astetta. Tämä antoi pehmeän laskun links golfin haasteisiin, kun saimme totutella hyvissä olosuhteissa koviin väyliin ja greeneihin, sekä syviin bunkkereihin. Kenttä oli haastava ja varsin pitkä, eikä kovin huimia tuloksia nähty.

Seuraavana päivänä oli vuorossa Hillside ja nyt oli tuuli jo noussut aihuttaen varsinkin meren tuntumassa kulkevalla takaysillä ongelmia pitää pallo väylillä. Hillsiden maisemat ovat mahtavat, niitä päästiin ihailemaan varsinkin dyynien päällä sijaitsevilta tiiauspaikolta, joilla tuuli todella tuiversi.

Tukikohtanamme oli Southportin keskustassa sijaitseva Royal Clifton hotelli. Se edustaa vanhaa viktoriaanista arkkitehtuuria ja on erittäin tunnelmallinen ja kodikas sekä sijaitsee hyvällä paikalla. Illan ruoka- ja ostospaikat olivat kävelymatkan päässä. Kaikille pelaamillemme kentille ajoi hotellilta alle viidessätoista minuutissa.

Kolmantena pelipäivänä oli vuorossa Englannin golfkenttien kruununjalokivi, Royal Birkdale. Klubitalon käytävät ja pukuhuoneet olivat täynnä perinteikkäitä kuvia ja tuloskortteja vuosien takaa, Ryder Cupeista ja Openeista. Tunnelma oli lähes kuin golfin mekassa, St Andrewsissa, kun golfin historia levittäytyi edessämme. Itse kenttä ei ollut visuaalisesti yhtä vaikuttava kuin Hillside, mutta pelillisesti erittäin vaativa laittaen lyöntivalikoiman todelliseen testiin. Sää oli tuulinen, tosin tuuli kävi poikkeuksellisesta suunnasta mantereelta ja muutama sadepisarakin saatiin kierroksen aikana. Kierroksen jälkeen oltiin yhteisesti sitä mieltä, että kenttä on maineensa veroinen ja että pieniin ja vaatimatoman näköisiin pot-bunkkereihin kannattaa suhtautua kuin vesiesteisiin. Niihin joutuminen kun tarkoitti vähintäänkin yhden lyönnin menetystä.

Kotiinlähtöpäivän haasteena oli sitten aamukierros Formbyn perinteisellä linksillä. Tämä on hieman eri tyyppinen kenttä kuin muut pelamamme, sillä puustoa on varsin paljon. Etuysillä on muutama jopa metsäkenttämäinen väylä. Pinnan kumpuisuus ja greenien kovuus on kuitenkin taattua links-golfia. Keli oli varsin viileä ja tuulinen ja viimeisellä väylällä saimme niskaamme oikein kunnon raekuuronkin.

Suihkun jälkeen lentokentälle ajellessamme kasvoja kuumotti mukavasti neljän päivän ulkoilmassa oleilu. Vaikutti siltä, että linkseillä pelaaminen oli selventänyt meille sitä, mistä golfissa on perimmiltään kysymys: haasteiden kohtaamisesta luonnonmukaisessa ympäristössä olosuhteisiin sopeutuen.